4.12.2024 Tiedote
Uusi toimintamalli tehostaa magneettikuvausten ajanvarausta
15.4.2024 Tiedote
HUS Diagnostiikkakeskuksessa on otettu käyttöön uusi, Apotti-järjestelmään rakennettu magneettikuvausten ajanvarausten toimintamalli. Nyt aika varataan radiologin etukäteen tekemän kuvausohjeen perusteella, jolloin ajanvaraus on aina juuri oikean mittainen. Toimintamallin myötä magneettikuvauksia pystytään tekemään aiempaa enemmän.
Jonot kuvantamisen palveluihin ovat pitkät ja tutkimuslaitteet kalliita. On siis tärkeää, että kuhunkin tutkimukseen käytetty aika pystytään mitoittamaan mahdollisimman tarkasti.
− Magneettikuvausten optimoinnin tarve oli lähtökohtana tälle järjestelmäkehitykselle, kertoo Apotin senior-sovelluskehittäjä Tommi Ralli.
Uudessa toimintamallissa radiologi tekee Apotti-järjestelmään etukäteen potilaan magneettikuvausohjeen. Kuvausohjeen perusteella tutkimusvaraus ohjautuu tiettyyn niin sanottuun aikalohkoon. Kuvausten kestossa on eroja kuvaustarpeesta riippuen ja erilaisille tarpeille on määritelty omat aikalohkonsa. Lohkojen pituudet vaihtelevat 20 ja 90 minuutin välillä. Aikalohkojen perusteella Diagnostiikkakeskuksessa voidaan varata kullekin potilaalle juuri oikean pituinen kuvausaika.
Aiemmin käytössä oli laskennallinen keskiarvoaika.
− Tehty kehitys parantaa toiminnan vaikuttavuutta. Kuvauslaitteiden käyttö voidaan nyt optimoida niin, ettei hukkahetkiä synny, Ralli kuvaa.
Uusi toimintamalli ehkäisee myös ajanvarauksen inhimillisiä virheitä: Apotti-järjestelmä ohjaa kuvausajan radiologin ohjeen perusteella automaattisesti varattavaksi sille tarkoitettuun aikalohkoon, eli juuri oikean mittaiseksi.
Enemmän kuvauksia
Nyt käyttöön otettu uusi toimintamalli innovoitiin HUS Diagnostiikkakeskuksessa. Ajatusta oli hauduteltu pitkään, mutta työ pääsi käyntiin syksyllä 2021 tapahtuneen Apotti-järjestelmän käyttöönoton jälkeen.
Uusi toimintamalli otettiin käyttöön Meilahden sairaalan magneetissa tammikuussa 2024 ja se laajenee vähitellen myös muihin HUS Diagnostiikkakeskuksen yksiköihin.
− Vastaavaa, kuvausohjeisiin perustuvaa toiminnanohjausmallia ei ole käytössä muissa Epic-pohjaisissa järjestelmissä, eikä tietojeni mukaan missään muuallakaan maailmassa, HUS Diagnostiikkakeskuksen tuotantopäällikkö Anna Skog iloitsee.
− Apotti-järjestelmään tämä pystyttiin kuitenkin rakentamaan erinomaisessa yhteistyössä HUS Diagnostiikkakeskuksen ja Apotin asiantuntijoiden kesken.
Entä ne tavoitellut hyödyt?
− Toiminnanmuutos ottaa tietenkin aikansa. Jo nyt on kuitenkin havaittavissa merkkejä siitä, että pystymme lisäämään tutkimusmääriä aikalohkojen avulla, kertoo Skog.
Uusi toimintamalli jouhevoittaa ajanvarauksia, sillä nyt lähettävät yksiköt voivat itse varata ajan magneettikuvaukseen. Se helpottaa myös hoitajien perehdyttämistä, sillä kuvauksia voidaan keskittää entistä tehokkaammin: aikalohkojen avulla tietyntyyppisiä tutkimuksia voidaan ohjata tiettyyn kohtaan kuvauslaitteen aikataulupohjassa. Esimerkiksi aamupäivällä voidaan keskittyä kuvaamaan vatsanalueen tutkimuksia, iltapäivällä jotain muuta. Tämä tehostaa myös laitteiden käyttöä, sillä kuvausten välissä ei ole tarvetta vaihtaa kuvauslaitteen magneettikeloja.
Asiakaskokemuskin kohenee, sillä uuden toimintamallin myötä aikataulut pitävät entistä paremmin.
− Viime kädessä tavoitteena on se, että potilaat pääsevät aiempaa nopeammin magneettikuvaukseen, Skog toteaa.