Reaaliaikainen kirjaaminen sosiaalityössä – Apotin korkeakouluharjoittelijan mietteitä

Aloitin Apotissa korkeakouluharjoittelun syyskuussa 2017. Harjoittelu oli virallisesti osa kasvatustieteen pääaineopintojani. Käytännössä kuitenkin harjoittelu liittyi vähintään yhtä paljon sosiaalityön sivuaineopintoihini sekä työkokemukseeni aikuissosiaalityössä.

Olenkin saanut olla Apotissa kiinnostavassa roolissa, joka on mahdollistanut muun muassa oman asiantuntijuuden tunnistamisen sekä samalla sen havainnoimisen, missä asiantuntijuuteni rajat kulkevat – ja mihin suuntaan kenties haluaisin rajojani tulevaisuudessa laajentaa.

Joka tapauksessa tällä hetkellä sosiaalityöntekijyys määrittää vahvasti minua, identiteettiäni ja tapaani katsoa maailmaa. Apotti on ollut tästä näkökulmasta varsin kiinnostava sekä uusia näkökulmia avaava harjoittelupaikka.

Moni asia on ihastuttanut ja myös ihmetyttänyt sekä huolestuttanut. Esimerkiksi harppaus ATJweb:istä Apotti-järjestelmään tuntuu valovuoden mittaiselta kehitysaskeleelta.

Mutta kuinka paljon käytännön työ muuttuu Apotin myötä?

Alusta alkaen minua on pohdituttanut erityisesti reaaliaikainen kirjaaminen

Olen kolmekymppiseksi sosiaalityöntekijäksi osin melko vanhanaikainen työtavoissani. Kun tapaan asiakkaan, tietokone on auki ja käytän sitä tarvittaessa, mutta kaiken kirjaamisen teen kynällä ruutuvihkoon ja kirjoitan myöhemmin puhtaaksi tietokoneelle. Miksi? Tätä olen pohtinut paljon samalla kun olen tunnustellut omia ajatuksiani reaaliaikaiseen kirjaamiseen liittyen.

Miten tietokoneella työskentely vaikuttaa vuorovaikutukseen? Miten asiakas kokee sen, jos naputtelen koneella samaan aikaan, kun hän on tapaamisella? Uskon, että tällaisia huolia on monella sosiaalityöntekijällä.

Sosiaalityössä vuorovaikutuksen merkitys on keskeinen ja uskon, että pyrimme kaikki tekemään kohtaamistilanteesta mahdollisimman asiakaslähtöisen ja luottamuksellisen. Meillä kaikilla on varmasti myös kokemusta vuorovaikutustilanteista, joissa emme koe tulleemme kuulluksi ja nähdyksi. Aiheuttaako tietokoneelle kirjaaminen asiakkaalle tällaisen tunteen?

Toimistotilat on perinteisesti suunniteltu niin, että tietokone on jollain tapaa työntekijän ja asiakkaan välissä. Vaikka kyse on asiakkaan elämästä, hänen asiakastietonsa ovat tapaamisella työntekijän hallussa.

Viime aikoina onkin puhuttu yhteisestä kirjaamisesta, jolloin myös asiakas saa olla osallinen kirjaamisprosessissa. Muutos voi tuntua suurelta ja vaatia työntekijältä uudenlaista asennoitumista suhteessa dokumentointiin.

On kyse hyvin perustavanlaatuisista asioista: ketä varten dokumentoidaan?

Onko dokumentoinnin tarkoituksena palvella myös asiakasta? Itse asiassa reaaliaikainen kirjaaminen voikin parhaimmillaan olla asiakaslähtöistä toimintaa, edellyttäen, että asiakas on aidosti osallinen prosessissa ja työntekijä huomioi hänet kirjatessaan. Tällöin tietokone ei olekaan enää työntekijän ja asiakkaan välissä, vaan se toimii yhteistyön välineenä.

Reaaliaikainen kirjaaminen vaatii ehkä sosiaalityöntekijöiltä uudenlaisten työtapojen omaksumista. Olemme tottuneet siihen, että lääkäri kirjaa vastaanotolla reaaliaikaisesti.

Kyse on ehkä osittain siitä, että lääkärin luona asetamme itsemme tietyllä tapaa tutkimusten kohteeksi. Sosiaalityössä sen sijaan on pyrkimyksenä luoda vuorovaikutustilanteista mahdollisimman tasavertaisia siitä huolimatta, että tietty valta-asetelma vallitsee aina ammattilaisen ja asiakkaan välillä. Asiakasta ei haluta mieltää kohteeksi vaan subjektiksi, jonka kanssa työntekijä rakentaa yhdessä yhteistä ymmärrystä.

Uskaltaisinko siis luopua kynästä ja ruutuvihkosta? En – uskon, että niilläkin on paikkansa, myös tulevaisuudessa. Kyse on viime kädessä ammattilaisen kyvystä toimia asianmukaisesti, eettisesti ja ammatillisesti, kulloisenkin tilanteen mukaan.

Ammattilaisella on vastuu toimia asiakaslähtöisesti ja asiakkaan tilanteen edellyttämällä tavalla, aina. Siispä esimerkiksi akuutti kriisitilanne hoidetaan ensin ja vasta sen jälkeen dokumentoidaan.

Emma Pohjonen
Korkeakouluharjoittelija