Oy Apotti Ab:n muutosneuvottelut päättyneet

4.12.2024 TiedoteOy Apotti Ab

Oy Apotti Ab:n syyskuussa tuotannollisin ja taloudellisin perustein käynnistämät muutosneuvottelut ovat päättyneet.

Muutosneuvottelujen ensisijaisena tavoitteena oli organisaation kustannustehokkuuden parantaminen. Neuvottelujen käynnistyessä arvioitiin, että vähennystarve olisi enintään 150 työsuhdetta, minkä lisäksi enintään 350 henkilön työtehtäviin voisi tulla merkittäviä muutoksia.

Muutosneuvottelujen lopputuloksena 85 työtehtävää päättyy. Muutamia työtehtäviä on muutettu määräaikaisiksi, ja työtehtäviä päättyy myös eläkkeelle siirtymisen kautta.

Työtehtäviin tulee muutoksia 165 henkilöllä. Organisaatiorakenteeseen tehdään muutoksia ja osana organisaation kehittämistä perustetaan myös uusia tehtäviä.

Syynä muutosneuvottelujen käynnistämiseen olivat yhtiön uudessa strategiassa tunnistettu tarve parantaa merkittävästi Oy Apotti Ab:n toiminnan kustannustehokkuutta sekä sen asiakkaiden toimintaan eli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvät suuret kustannuspaineet. 

Lisätietoja:  

Hannu Välimäki, toimitusjohtaja, Oy Apotti Ab
p. 040 196 6311, hannu.valimaki(at)apotti.fi 

Lue myös: Oy Apotti Ab käynnistää muutosneuvottelut

Tilaa Apotin uutiskirje