Minne menet, suomalainen terveysteknologia?

29.6.2023 Podcast

Suomessa on pitkät perinteet vahvasta teknologiaosaamisesta ja terveysteknologian innovaatioista. Missä mennään tällä hetkellä: riittääkö meillä edelleen paukkuja kansainväliseksi kärkimaaksi ja ymmärretäänkö Suomessa alan potentiaali ja yhteiskunnallinen merkitys?
Terveysteknologia Ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen vieraili Tarinoita sote-kentältä -podcastissa.

Suomalaisen terveysteknologian vienti on kasvanut vuosittain ja oli 2,7 miljardia vuonna 2022. Vienti on myös ollut ylijäämäistä noin miljardin verran vuositasolla, Hassinen kertoo Apotin podcastissa.

– Globaali terveysteknologia-ala ja sen tarpeet kasvavat maailmalla vähintään 6 % vuosittain. Suomessa on paljon hyvää osaamista, ja sillä kyllä pärjätään jatkossakin.

Vienti on ainakin toistaiseksi pitkälti isojen yritysten aikaansaamaa. Erilaiset toimijat, kuten Business Finland, tekevät jatkuvasti merkittävää työtä pienten yritysten viennin edistämiseksi. Tulevaisuudessa tärkeässä roolissa voivat olla myös Apotin ekosysteemi ja muut vastaavat verkostot, jotka helpottavat ovien avaamista maailmalle.

Hyvin vetävän viennin lisäksi Hassinen peräänkuuluttaa myös Suomen sisällä rohkeutta ottaa uutta teknologiaa käyttöön. Väestön ikääntyessä kovaa vauhtia nyt olisi täydellinen hetki tehdä asioita oikein ja hakea innovaatioista apua esimerkiksi hoivan jonoihin ja muihin haasteisiin.

– Jos yritykset eivät saa ratkaisujaan täällä Suomessa käyttöön, niin nehän lähtevät maailmalle ja myyvät ratkaisunsa siellä. Muut maat kyllä ymmärtävät tarpeen – ikääntyminen on kuitenkin haasteena muissakin länsimaissa. Pahintahan on se, jos yrityksetkin siirtyvät muualle, koska silloin myös verotulot kaikkoavat Suomesta.

 

Jos artikkeliin upotettu jakso ei toimi, klikkaa tänne.

Voit kuunnella Apotin podcast -jakson myös Apple Podcast -palvelusta.

Löydät kaikki Apotin podcast -jaksot täältä.

Tarinoita sote-kentältä

Tarinoita sote-kentältä -podcastissa Apotin viestintäasiantuntijat Eeva Louko ja Assi Rinnetmäki juttelevat asiantuntijavieraiden kanssa mielenkiintoisista sosiaali- ja terveydenhuollon teemoista digikulmaa unohtamatta.

Tilaa Apotin uutiskirje