Lastensuojelutyössä täytyy sietää epävarmuutta

Kun lapsi saapuu lastensuojelun vastaanottoyksikköön, taustalla on aina kriisiin kärjistynyt tilanne perheessä. Kiireellisissä sijoituksissa sosiaalityön ammattilaisten tärkein tehtävä on turvata lapsen arki ja palauttaa sen vakaus. Apotti-järjestelmä tukee heitä tässä vaativassa työssä.

Aamupäivällä syyskuussa Oulunkylän vastaanottoyksikön piha on hiljainen. Vaikka yksikössä asuu tilapäisesti yleensä noin 20 lasta, niin päivisin heidänkin on tarkoitus jatkaa arkeaan mahdollisimman normaalina omassa koulussa.

– Ohjaajina meidän tehtävämme on paitsi vakauttaa lasten ja nuorten arki, myös yrittää ymmärtää heitä ja heidän perheiden tilannetta sekä arvioida sitä, miten ja mihin tästä jatketaan, sanoo Mikko Väisänen, sosionomi ja ohjaaja, joka työskentelee Helsingin Oulunkylän yksikössä kiireellisesti sijoitettujen 7–13-vuotiaiden lasten parissa.

Lastensuojelussa ei ole tyypillistä asiakasta

Oulunkylän yksikköön päätyvät lapset voivat tulla mistä tahansa taustasta, hyvin lyhyellä varoitusajalla ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

– Tulotilanteet ovat lapsilla erilaisia. Tilanteissa lapsi, vanhemmat tai molemmat osapuolet ovat saattaneet tehdä joitain valitettavia virhearviointeja – on tullut tavalla tai toisella hölmöiltyä, Väisänen pohtii.

– Moni lapsista ei ole syystä tai toisesta saanut tarvittavaa tukea terveydenhuollon puolelta, esimerkiksi psykiatrisia palveluita. Lopulta he päätyvät tänne, kun ongelmat arjessa kriisiytyvät, lisää Joonas Nenonen, joka työskentelee ohjaajana Helsingissä eri toimipisteillä nuorten vastaanotolla.

Oulunkylän yksikkö keskittyy lasten kiireellisiin sijoituksiin. Nuorille vastaavia yksiköitä on eri puolilla Helsinkiä kolme. Lisäksi kaupungilla on sijoituspaikkoja vastaanottoperheissä sekä perhevastaanotto, missä vanhempi asuu sijoituksen ajan lapsensa kanssa. Helsingissä on noin 115 paikkaa, jotka jakautuvat perhepaikkojen ja laitosten välillä.

Johanna Lehikoinen, Apotti-järjestelmän koordinaattori ja sosiaaliohjaaja, nostaa esille myös ylisukupolvisen pahoinvoinnin.

– Kun perheen voimavarat ovat heikot, erilaiset vastoinkäymiset ja niiden kasautuminen voivat johtaa siihen, että tarvitaan lastensuojelun apua. Tällaisten laitosyksiköiden lisäksi, meillä on myös vastaanottoperheitä, joihin lapsia voidaan kiireellisesti sijoittaa, Lehikoinen sanoo.

Tietojärjestelmä lastensuojelussa

Kun lapsi tai nuori saapuu kiireellisesti sijoitettuna Oulunkylään, hänen yksilölliset tarpeensa voivat vaihdella suuresti. Ohjaajien lisäksi lapsia tukevat sairaanhoitajat, terapeutit ja psykologit.

– Meillä on omat työnäkymät Apotti-järjestelmässä riippuen siitä, oletko ohjaaja vai sairaanhoitaja, jotta et voi vahingossakaan päätyä katsomaan tietoja näkymästä, johon sinulla ei ole oikeutta. Apotin ansiosta voimme kuitenkin nopeasti ja tietoturvallisesti lähettää tietoa järjestelmässä toisille ammattilaisille, esimerkiksi psykiatreille tai lääkäreille, Nenonen sanoo.

Nenonen, jolla on taustaa turvallisuusalalta ennen sosionomiopintojaan, myöntää, että ohjelman laajuuden vuoksi Apotti-järjestelmän oppiminen voi aluksi viedä aikaa uusilta työntekijöiltä, joilla ei ole aiempaa kokemusta järjestelmästä.

– Mutta toisaalta järjestelmä myös helpottaa meidän työtämme valtavasti, hän lisää.

Kun tieto lastensuojelun asiakkaan erityistarpeista – kuten lääkityksestä – löytyy helposti järjestelmästä ennen hänen saapumistaan, se auttaa työn suunnittelussa.

– Monesti puhelimessa vaihdetut tiedot asiakkaasta ovat akuuteissa tilanteissa vähäisempiä kuin mitä tietojärjestelmästä löytyy.

Haastateltavien mukaan työ vaatii kykyä sietää jatkuvaa epävarmuutta. Työtä tehdessä ei voi tietää olevansa aina oikeassa ja työntekijän näkökulmasta lapsia ja perheitä voi auttaa vain rajallisesti. Tilanteet muuttuvat lastensuojelutyön arjessa nopeasti.

Enemmän kuin pelkkä numero järjestelmässä

Vaikka lastensuojelussa kohdataan vaikeita tilanteita, esimerkiksi lasten väkivaltaisuutta tai itsetuhoisuutta, suurin osa lasten ja perheiden ongelmista ovat vähemmän vaativia. Vanhemmat voivat olla hankalan elämäntilanteen vuoksi uupuneita, mikä on johtanut kireään ilmapiiriin kotona. Tällöin vanhemmat ja lapset tarvitsevat hetken hengähdystaukoa.

– Vastaanottoperhehoidon määrä on vähentynyt aiemmasta. Ennen meillä oli kerrallaan 60–70 lasta perhehoidossa, mutta nykyisin ei ole enää kuin ehkä 30. Nyt entistä useampi lapsi tarvitsee raskaampaa laitoshoitoa, Lehikoinen kertoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämä data noin kymmenen vuoden ajalta tukee näkemystä siitä, että lapsiasiakkaiden määrä avohuollossa on vähentynyt. Lehikoisen mukaan avohoidon vähentymisen taustalla vaikuttavat myös rakenteelliset tekijät, ei vain entistä intensiivisempää hoitoa vaativien lasten määrän kasvu. Yksi rakenteellisista tekijöistä on, että lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden asiakasmääriä on rajattu lastensuojelulailla.

Lain mukaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän enimmäisasiakasmäärä on saanut olla vuoden 2024 alusta 30 lasta. Asiakasmäärien rajoittaminen on siirtänyt asiakaspainetta avo- ja laitoshoidosta perhesosiaalityöhön, jossa sosiaaliohjaaja tapaa lasta ja koko perhettä kotona tai muussa erikseen sovitussa paikassa.

Apotti-järjestelmän rakenteinen kirjaaminen on tasapuolistanut raportointia sosiaalityössä. Rakenteinen kirjaaminen mahdollistaa sen, että tieto on samanlaisena kaikille saatavissa ja sen kokoaminen yhdenmukaisesti on helpompaa järjestelmästä löytyvien kirjaamisen tekstipohjien avulla.

–  Me yritämme saada täällä erityisesti lasten näkökulmaa kuuluviin ja samalla totta kai kirjattua ylös Apotti-järjestelmään. Jos lapsen tilanteessa kommunikointi esimerkiksi vanhempien tai koulun kanssa ei toimi, niin me voimme yrittää toimia siinä välissä. Koska Oulunkylässä me olemme tilapäinen sijoitus- ja arviointiyksikkö, eivät lapset tai heidän vanhempansa suhtaudu meihin yleensä minään mörkönä, vaan tahona, joka auttaa löytämään ratkaisuja, jos vanhemmat tai nuoret tällaiseen työskentelyyn suostuvat, Väisänen sanoo.