17.12.2024 Blogi
Apotti etenee – olemmeko valmiita muuttamaan toimintaamme?
27.11.2014 Blogi
Olen ollut mukana HUS:n erilaisissa toiminnankehittämis- ja laatuhankkeissa 10 vuoden ajan. Tältä taustalta päädyin mukaan Apotti-hankkeen muutoksenhallintaa ja tietotuotantoa suunnitteleviin työryhmiin.
Vaikka HUS on Suomen mittakaavassa iso organisaatio, ja sen erilaiset hankkeet ovat joskus mittavia, on Apotti-hanke vielä jotain paljon isompaa. Apotti-hankkeessa tehdään suuri määrä erilaista työtä, jotta uuden järjestelmän käyttöönotosta selvittäisiin hallitusti. Sekä potilaat että ammattilaiset toivovat, että asiakas- ja potilastietojärjestelmän taustalla tapahtunut muutos- ja kehitystyö näkyvät helppona ja sujuvana toimintana. Tällainen muutos meidän kaikkien on yhtä helppo hyväksyä.
On kuitenkin tärkeää mieltää, että myös muun tyyppiset muutokset tulevat mahdollisiksi, ja ne ovat suorastaan välttämättömiä, vaikka ne eivät aina ole helppoja suunnitella ja toteuttaa. Muutoksia ajavat eteenpäin sekä uudet mahdollisuudet että pakko: Ensinnäkin nopea teknologian kehitys mahdollistaa aivan uuden tyyppiset tavat toteuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon eri toimintoja. Toisaalta taloudellinen tilanne pakottaa meidät muuttamaan toimintamallejamme.
Tulevaisuuden ennustaminen on haastavaa
Mitä tiedämme näistä tulevista uusista toimintamalleista? Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa. Suuntimaa voimme ottaa malleista, jotka on jo muualla todettu toimiviksi tai joita itse pidämme ”informaation ja intuition” perusteella kokeilemisen arvoisina.
Kansainvälisesti toimintamallien ja hoidon tulosten vaihtelu on saanut paljon huomiota. Siksi maailmalla on kehitetty ja otettu käyttöön yhtenäisiä toimintamalleja. Esimerkiksi painehaavojen ehkäisyyn sekä verenmyrkytyksen varhaiseen tunnistamiseen ja hoitoon on kehitetty yhtenäisiä käytäntöjä. Näitä käytäntöjä on menestyksellisesti toteutettu organisaatioissa, jotka hoitavat Suomen kokoista ja suurempaakin väestöä..
Toimintaa yhtenäistämällä ei voi hävitä
Apotti-konsortion organisaatiot ovat syntyneet kukin oman kehityskaarensa myötä ja perineet sitä kautta mitä kirjavimmat toimintatavat ja toimintakulttuurit. Kehittämistyötä on eri organisaatioissa tehty itsenäisesti. Kuitenkin asioiden miettiminen aina itse alusta lähtien ja toteuttaminen omalla mallilla johtaa suureen määrään päällekkäistä ja turhaa työtä. Apotin myötä tulevasta uudenlaisesta toimintamallista voidaan esimerkkinä mainita yhteneväiset toimintatavat. Kaikkea ei voi, eikä tarvitse tehdä identtisellä tavalla, mutta yhdessä valittujen ydinelementtien harmonisointi on kaikkien etu.
Uuden teknologian mahdollistama tiedon tuottaminen, hallinta ja käyttö ovat toinen tulevaa toimintaamme suurella todennäköisyydellä leimaava piirre. Tulevaisuudessa asiakkaat ja potilaat voivat tuottaa nykyistä enemmän tietoa ammattilaisille asiakas- ja potilasportaalin välityksellä. Lisäksi teknisten välineiden, esimerkiksi etäseurantalaitteiden välittämä tieto potilaan voinnista lisääntyy.
Kun potilasta ja asiakasta koskeva tieto siirtyy lähes reaaliajassa sitä tarvitseville työntekijöille, mahdollistuu aivan uudentyyppinen toimintatapa, jota emme vielä varmaan pysty edes kuvittelemaan. Osana tätä kehitystä toiminnasta on mahdollista tulla aidosti asiakaslähtöistä, kun keskeiseksi tekijäksi nousee potilaiden ja asiakkaiden muuttuminen aiempaakin enemmän yhteistyökumppaneiksi. Toiminnasta saatavan tiedon läpinäkyvyys tulee varmasti lisääntymään. Tällainen tieto ohjaa potilaan valintoja ja auttaa meitä kaikkia kehittämään toimintaamme.
”Vain muutos on pysyvää”
Toiminnan kehittämisen maali liikkuu koko ajan ja vain muutos on pysyvää -sanonta tulee olemaan yhä enemmän osa normaalia työelämäämme. Yllä kuvattu muutostekijöiden pintaraapaisu sisältää jo elementtejä, joiden omaksuminen tulee olemaan haasteellisia meille kaikille. Nykyistä toimintatapaa tukevat tai helpottavat teknologian muutokset tulevat todennäköisesti olemaan helpompia omaksua ja hyväksyä. Uudentyyppiset toimintatavat, yhtenäisempiin toimintamalleihin siirtyminen ja toimintatiedon läpinäkyvyys herättävät meissä helposti luontaista vastarintaa – tätä pidän itse suurimpana haasteenamme.
Taustastamme löytyy kuitenkin paljon perustusta, mille uutta voidaan rakentaa. Ensimmäisenä tulee mieleen sosiaali- ja terveydenhuollon arvot. Ne eivät ole muuttumassa ja kaiken muutoksen keskellä niitä tulisikin käyttää kompassina suuntaa haettaessa. Olemme myös päässeet tähän saakka varsin pitkälle pienellä rahoitusosuudella bruttokansantuotteestamme eli ongelmien ratkaisukyvystämme on vankka näyttö.
Aiemmat hyvät saavutukset eivät luonnollisesti elätä meitä tulevaisuudessa. Niitä vasten saamme kuitenkin tukea, jolta voimme rohkeasti ponnistaa kohti tulevaa. Oikein toimiessamme eivät muutokset synnytäkään epävarmaa tai pelottavaa uhkakuvaa, vaan suorastaan innostavan näkymän uudenlaiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
Kimmo Mattila
Apotti-hankkeen muutosryhmän ja tiedolla johtamisen ryhmän jäsen
kehittäjäylilääkäri, HUS