Teknologia ‒ hyvä renki mutta huono isäntä

Apotti on monin tavoin varsin erityinen hanke. Ohimennen vilkaistuna se muistuttaa tietojärjestelmän kehittämishanketta, mutta  tarkemmin asiaan perehtymällä huomaa että asian pihvi on terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintatapojen muutoksessa. Tavoitteena on siis kehittää näitä toimintatapoja palvelemaan tehokkuutta, turvallisuutta sekä potilas- ja asiakaslähtöisyyttä. IT-teknologia on tukevasti siinä roolissa, jossa sen kuuluukin tälläisessä hankkeessa olla ‒ palvelemassa näitä tavoitteita eikä kuskinpenkillä määräämässä liiaksi kehityksen suuntaa. Liian usein kuulee hankkeista, joissa tässä onnistuneen hankkeen tärkeimmässä edellytyksessä on kompastuttu jo alkumetreillä.

Toinen mainitsemisen arvoinen erityispiirre liittyy osallistujaorganisaatioiden yhteistyöhön. Joukko pääkaupunkiseudun kuntia yhdessä erikoissairaanhoidosta vastaavan HUS:n kanssa työskentelee nyt hyvin tiiviissä yhteistyössä tavoitteenaan saumattomasti yhteentoimiva kokonaisuus. Yksi näkymä potilaan ja asiakkaan tilanteeseen, niin että terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattilaisjoukko muodostaa yhteisen jaetun informaation, ja toiminnanohjauskäytäntöjen yhdistämänä yhden joukkueen kansalaisen tai potilaan avuksi.

Julkisessa keskustelussa nostettu esiin hyviä pointteja

Teknologia-alan ammattilaiselle aivan erityistä on ollut kuitenkin tämän hankkeen yhteydessä käynnistynyt poikkeuksellisen laaja julkinen keskustelu sellaisista teknologian yksityiskohdista, jotka usein jäävät vain erityisosaajien ja bittinikkarien huoleksi. Osana kansalaiskeskustelua, samoin kuin eri päätöksentekoelinten asialistoille, on nostettu seikkoja ohjelmistokielistä, tietokantateknologioista, avoimista rajapinnoista ja eri integraatioteknologioista. Olen itse kokenut tämän keskustelun hankkeen kannalta hyvin hyödylliseksi ja tervetulleeksi.

Keskeisiä aiheita teknologiakeskustelussa ovat olleet tehokkaan, turvallisen ja joustavan ohjelmistotuotteen toiminnan lisäksi mukautettavuuteen ja liitettävyyteen vaikuttavat kysymykset, joista usein puhutaan kun käydään keskustelua ns. ”toimittajaloukusta”. Toimittajaloukkuhan tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että tilaaja ei pysty käyttämään tai muuttamaan IT-järjestelmänsä toimintoja riittävän joustavasti tai kustannustehokkaasti vastatakseen tilaajan muuttuviin toiminnallisiin tarpeisiin.

Toimittajaloukun välttämiseksi useita keinoja

Mukautettavuuden ja liitettävyyden varmistamiseksi on olemassa erilaisia lähestymistapoja. Perinteisin lähestymistapa tähän on hoitaa kaikki ohjelmointityöt itse: Jos tilaajalla on vapaus ja kyky ohjelmoida ja muokata ohjelmistokomponenttien lähdekoodia, voidaan ajatella, että hänellä on samalla täysi vapaus muokata IT-järjestelmää tarpeensa mukaiseksi. Toinen lähestymistapa on rakentaa toiminnallinen kokonaisuus muokattavista ja säädettävistä tuotekomponenteista, jotka sitten yhdistetään avointen tietokanta- ja integraatiorajapintojen avulla sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka vastaa käyttäjän tarpeita. Tasapaino näiden kahden lähestymistavan välillä ei ole yksiselitteinen tai mustavalkoinen asia.

Esimerkiksi sairaalan huipputeknisen sädehoitolaitteiston sisuksiin kaivautuessa on löydettävissä huoltotoimenpiteitä, jotka kannattaa tehdä sairaalan oman sairaalainsinöörin voimin. Mutta samaan tapaan sen sisuksista löytyy osia, joihin ei kannata kajota ilman laitteiston valmistajan kouluttamaa erikoismiestä. Mitä monimutkaisempi järjestelmä, sen todennäköisempää että kaikkia sen osia ei ole tarkoituksenmukaista huoltaa tai säätää omin voimin.  Oikea ja tarkoituksenmukainen malli tulee arvioida ennenkaikkea käytettävyyden, kustannustehokkuuden ja turvallisuuden näkökulmasta.

Matkalla kohti nykyistä avoimempia rajapintoja

Toinen mukautettavuuden ja liitettävyyden näkökulma liittyy ohjelmiston rajapintoihin: julkisessa keskustelussa mainitut avoimet rajapinnat ovat minkä tahansa modernin järjestelmän joustavan käytön ja kehittämisen kannalta keskeinen ja välttämätön osa.

Katsaus suomalaisen IT-kehityksen historiaan paljastaa useita eri tapoja suhtautua rajapintoihin ja niihin liittyviin kaupallisiin kysymyksiin. Vielä nykyäänkin maassamme on käytössä monia järjestelmiä 80- ja 90-lukujen käänteestä, jolloin oli vielä ihan tavallista, että järjestelmätoimittaja ei paljastanut myymänsä systeemin rajapintojen sisältöä eikä luovuttanut ostajalle käyttöoikeuksia niihin.

IT-markkoinoiden ja teknologian kehityksen myötä tilanne muuttui pikkuhiljaa niin, että yhä useammin järjestelmän ostaja hankki samalla kertaa sekä kuvauksen käyttämänsä järjestelmän liityntärajapintoihin että rajattoman käyttöoikeuden niihin. Tämäkään ei ole vielä yksinään riittävä vaatimus järjestelmän mukautettavuuden ja liitettävyyden varmistamiseksi. Joskus nimittäin käy niin, että hankittuaan täyden omistusoikeuden järjestelmänsä rajapintoihin asiakas huomaa, että toiminnallisuudet ja tietomallit, joihin rajapinnan kautta pääsee käsiksi, ovat niin rajoittuneita, että haluttuja integraatiota tai kehitystä ei ole mahdollista tehdä. Eli on ostettu avoin rajapinta,  joka tavallaan ei kytkeydy mihinkään hyödylliseen.

Näin ollen keskeinen avointen rajapintojen hyödyntämisen edellytys on rajapintojen kautta saatavilla olevan toiminnallisuuden kartoittaminen ja tarpeiden ymmärtäminen pitkälle tulevaisuuteen ennen niiden hankkimista.

Apotti-hankkeen valmistelun yhteydessä rajapintoja on pohdittu paljon mm. osana kustannustehokasta ja joustavaa integraatioarkkitehtuuria. Avoimet rajapinnat ovat hankkeemme painotusten mukaan tiedonvaihtorajapintoja, joihin me itse tai valitsemamme kolmannet osapuolet voivat liittää erillisjärjestelmiä ja tietovarastoja tavalla, joka aidosti tukee joustavan, kustannustehokkaan ja turvallisen SoTe-kokonaisuuden toimintaa. Näin teknologia saadaan hyvän rengin tavoin palvelemaan hankkeemme ydintavoitteita.

Jari Renko
Tekninen kehitysjohtaja